Akupunktion jälkeen
Updated: May 6
Akupunktiossa tavoitteena on aktivoida kehon omia järjestelmiä, kuten kivunlievitystä, ja saada lihakset ja hermosto rentoutumaan. Näin ollen hoidon jälkeen on hyvä antaa keholle mahdollisuus palautumiseen - eli ottaa rennosti.
Hoidon jälkeen olo voi olla rento tai väsynyt, ja unen tarve voi olla suurempi. Monet kertovat, että nukkuvat hyvin seuraavina öinä. Osaan akupunktio vaikuttaa piristävästi, ja aineenvaihdunta voi myös vilkastua. Akupunktion tavoitteena on saada energia (Qi) liikkeelle, ja tämä voi aiheuttaa erilaisia fyysisiä tai tunnetason reaktioita. Kipu tai särky voi myös voimistua joksikin aikaa, ja tunteita voi nousta pintaan.
Akupunktion jälkeen ei siis suositella raskasta treeniä, perinteisesti neuvotaan myös välttämään alkoholia, kuumia kylpyjä, saunomista tai seksiä. Etenkin jos akupunktion jälkeen jokin kipu on poissa, on hyvä huolehtia ettei rasita paikkaa heti uudestaan. Palautumista voi edistää myös huolehtimalla perusasioista; levosta ja säännöllisestä syömisestä ja juomisesta. Myös aivot tarvitsevat välillä taukoa ärsykkeistä.
Usein esim. kivusta alkaa negatiivinen kierre, jossa liikkuminen vaikeutuu ja nukkuminen kärsii, mikä taas pahentaa kipua ja lisää kuormitusta. Akupunktiossa pyritään katkaisemaan tämä kierre, ja muuttamaan sen suunta. Tämä prosessi on toisinaan nopeampi, toisinaan hitaampi, ja syvemmät muutokset vaativat yleensä vähän enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Akupunktiota voikin verrata liikuntaan siinä, että parhaat tulokset saavutetaan pitkäjänteisyydellä ja säännöllisellä toistolla.
Comments